Munakoisojen kiukku: mausteisia tarinoita ja reseptejä Intiasta; Sharma, Bulbul

Alkuteos: The Anger of Aubergines. Stories of Women and Food (1997). Suomentanut Terhi Kuusisto.
 ISBN 952-471–119-2, 160 s.
Kansi: Elisa Karmansalo / Like.

Takakansitekstistä:

”Munakoisojen kiukku on kaunokirjallinen keittokirja, jonka ruoka-aiheiset novellit ja perinteiset, vuosien saatossa perheen naisten parissa hyviksi koetut reseptit lomittuvat toisiinsa. Samalla ne paljastavat jotain oleellista naisten suhteesta ruokaan”.

Novellien nimetkin ovat mielestäni hienoja ja houkuttelevat lukemaan.

Kukkakaalin kielellä; Kultatölkit; Vieraiden leivissä; Puun ja kuoren välissä; Julmettu juhla-ateria; Munakoisojen kiukku; Junapurtavaa; Sienistä sekaisin; Kyltymätön himo; Kuukalaa kuu valaa; Ruokaa jonka puolesta kuolla; Kuolleen miehen kestit; Tahmeaa kuin siirappi;

Takakansitekstistä:

”Novellit kertovat naisista, joille ruoka on pakkomielle, intohimo, rakkaudenosoitus, vallanlähde tai jopa kosto. Värikylläisten tarinoiden myötä lukija tempautuu mukaan intialaisen perheen elämänmenoon ja ihmissuhdekuvioihin, jotka vähitellen sekoittuvat kutkuttaviin ruuan tuoksuihin.”

Esim. novellissa Puun ja kuoren välissä vaimo ja äiti kilpailevat miehen suosiosta ruualla ja juomalla. Lainaus novellista.

…”Vinod joi palsa-mehunsa loppuun, kulautti viimeisenkin happaman pisaran äitinsä järkähtämättömän katseen alla ja valmistautui sitten selviytymään vaimonsa teestä. Hänen vatsaansa myllersi, hänen ruumiinsa seisahtui kuin hätkähtänyt muuli, mutta koneen tavoin Vinod ojensi kätensä odottavaa kuppia kohti. Hän käski itseään hymyilemään, pidätti hengitystään ja kulautti tuhkanharmaan nesteen päästämättä Nirmalan kasvoja hetkeksikään silmistään. Kuinka kaunis hän on ja kuinka paljon häntä rakastankaan, Vinod mietti tuntiessaan teen valuvan kurkustaan alas. Parkkihappo jätti kitkerän maun, joka ei lähtisi ennen illallista.

Vinod ei halunnut ajatella illallista vielä. Oli vielä muutama rauhallinen tunti, ennen kuin taistelupari järjestäytyi hyökkäykseen”…

Takakansitekstistä:

”Jokaiseen tarinaan liittyy resepti, jota intialaisen ruuan ystävä voi kokeilla. Reseptit on toimitettu Suomen oloihin sopiviksi”.

Olen surkea kokki, enkä todennäköisesti aio kokeilla reseptejä, mutta ainakaan tätä kirjaa en voi lukea ilman että on kokoajan nälkä. Itse olen makean ystävä ja lainaan tähän kirjan porkkanakakku reseptiä.

Porkkanakakku

8,5 dl jauhoja
4 dl sokeria
3 dl maapähkinäöljyä
4 munaa
2 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
7 dl porkkanaraastetta
200 g saksanpähkinähaketta
100 g rusinoita / taateleita / vaaleita rusinoita (sultanoja)

Sekoita kaikki ainekset lujalla puulusikalla isossa kulhossa. Syntyy tahmea vaikeasti vaivattava taikina. Ei syytä huoleen! Paista 45–65 minuuttia suurikokoisessa rasvatussa ja jauhotetussa kakkuvuoassa. Liisterimäisen taikinan muodonmuutos houkuttelevaksi, kaneliseksi vaaleanoranssiksi kakuksi on aina yhtä suuri yllätys. Kuorruta, ks. seuraava ohje. Jos sinulla on vahva itsehillintä, säilytä kaksi päivää jääkaapissa ennen kuin maistat, jotta kakun aromit pääsevät oikeuksiinsa.

Intiassa perhekoko on suuri, joten jos suunnitelmissa eivät ole isot juhlat, puolikas annos riittää.

Pehmeä juustokuorrutus

25 grammaa tomusokeria

50 grammaa voisulaa

½ tl vaniljasokeria

200 g jogurttia juuston valmistamiseen / tuorejuustoa (esim. Philadelphia)

Laita jogurtti valumaan huokoiseen kankaan palaseen. Parin tunnin valutuksen jälkeen sinulle jää n. 100 grammaa eräänlaista tuorejuustoa. Sekoita ”juusto” ja muut ainekset voimakkaasti ja kuorruta kakku. Jos et halua kuorruttaa kakkua, lisää juustoon mangonpalasia, kuorittuja appelsiineja tai mitä vain mielestäsi pehmeää hedelmää, jäähdytä ja tarjoile jälkiruokana.

Asiasanat: (Kirkes- kirjastot)

ruokakulttuuri: Intia
ruokaohjeet (YSA)

novellit (YSA)

intialaiset (YSA)

(lisäksi helmetissä)

Intia(YSA)

kaunokirjallisuus (YSA)

ruokakulttuuri (YSA)

Hulabaloo hedelmätarhassa: Desai Kiran

Kiran Desai: Hulabaloo hedelmätarhassa (Hulabaloo in the Guava Orchard, 1998).

Suom. Kristiina Drews. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 9511154168, 303 s.

”Joka luumulla on alkunsa.”
”Ei pidä niellä mitä tahansa, jos tahtoo säästyä mahanpuruilta.”

Näin sanoo intialainen nuorimies Sampath, joka on kiivennyt guavapuuhun jäädäkseen. Sampathista tulee Shahkotin pikkukaupungin oma pyhimys. Hänen viisautensa alkaa vetää puoleensa seudun erikoisia ihmisiä ja jopa apinoita.

Kirja on mielikuvituksellinen ja rehevästi kirjoitettu.

Sampath, joka halusi vain omaa rauhaa, karkasi hylättyyn hedelmätarhaan, kiipesi puuhun ja entisestä ”vätyksestä” tulikin pyhimys. Kirja on aivan hulvaton, ja täynnä paitsi Sampathin yksinkertaisia viisauksia, myös herkullisia henkilöhahmoja, esimerkkinä Sampathin sisko Pinky, joka rakastuu jäätelönmyyjään. Kun Pinkyn pitäisi tunnustaa rakkautensa, hän yllättäen jääkin sanattomaksi ja puraisee irti palan rakastettunsa korvanlehdestä. Myöhemmin hän lähettää rakkauskirjeen kiven ympärillä ikkunan läpi suoraan rakkautensa leukaan. Jos poika ei tästä ymmärrä, niin mistäs sitten. Oman lisänsä hulabaloohon tuovat alkoholisoituvat apinat.

Henkilöhahmoihin rakastuu, heidät on esitetty persoonallisesti ja huumorilla. Ympäristön kuvailu on myös mielestäni upeaa, voin oikein kuvitella itseni keskelle Intian värikästä hyörinää. Kirjan loppu on mielestäni yllätyksellinen.(Kuinkas sitten käykään…)

Kiran Desaita on haastateltu mm. Helsingin sanomiin vuonna 2007. Hän kertoo haastattelussa mm. uudemman romaaninsa Booker -palkitun Menetyksen perinnön kirjoittamisesta. Haastattelu on julkaistu: 12.11.2007 HS:ssa osastolla Kulttuuri.

Menetyksen perinnön arvostelu kiiltomato.net sivuilla

Aion ehdottomasti lukea myös Menetyksen perinnön, vaikka se poikkeaakin täysin hänen esikoisteoksestaan.

Kirjailijasta kerrotaan mm. Otavan sivuilla.

 

Asiasanat: (Kirkes-kirjastot) on lueteltu tässä, koska kaikki eivät mahdu tunnisteisiin.

intialainen (ei Kaunokissa tai YSA:ssa)
brittiläinen (ei Kaunokissa tai YSA:ssa)
maaginen realismi (Kaunokki)
perheromaanit (Kaunokki)
satiiri (Kaunokki)
ahdistus (Kaunokki)
karkaaminen (Kaunokki)
asunnot: puut
palvonta (Kaunokki)
joukkoliikkeet (Kaunokki)
apinat (YSA)
ahneus (Kaunokki)
vanhempi-lapsisuhde (Kaunokki)
rakastuminen (Kaunokki)
ruoka (Kaunokki)
erakot (Kaunokki)
pojat (Kaunokki)
isät (Kaunokki)
äidit (Kaunokki)
tytöt (Kaunokki)
kenraalit (YSA)
virkamiehet(YSA)
kaupungit: Intia: Shahkot
puistot: Intia

Simo ja Sonia eli kadonnut Kerala (Sinikka ja Tiina Nopola)

Sonia asuu äitinsä kanssa Intian Keralassa, paikassa jossa kasvavat kookospalmu, pippuri ja kardemumma. Sonia katsoo televisiosta Suomesta kertovaa ohjelmaa. Siinä Simo elää isänsä kanssa Keravalla ja ohjelmassa näytetään mm. kuinka Simo hiihtää. Sonia piirtää Simon mm. hiihtämässä ja näyttää kuvia äidilleen.

Katkelma kirjasta:

Äiti katsoi valkoista paperia, johon oli piirretty lyijykynällä kaksi pyöreää päätä.

-       Missä värit ovat? äiti kysyi.

-       Simon maassa ei ole värejä, Sonia sanoi.

-       Ei sellaista maata olekaan, jossa ei ole värejä, sanoi äiti.

-       Varmasti on. Minä haluaisin mennä käymään Simon luona.

-       Sellainen paikka, missä ei ole värejä, on varmaan ihan kamala, äiti sanoi.

-       Ei ole, sanoi Sonia. – Se paikka on nimeltään Kerava. Se on melkein kuin Kerala.

-       Mutta, minä en varmaan viihtyisi siellä, äiti sanoi.

-       Mennään nukkumaan, on jo myöhä. Hyvää yötä Sonia.

Sonian puheet Simosta ja Keravasta vaan jatkuvat, äidin mielestä kyllästymiseen asti.

Keravalla Simo etsii isälleen äitiehdokkaita.

Katkelma kirjasta:

Simo haki päivän lehden ja luki ääneen.

-       Vuokko Pönkki, ekonomi, 40 vuotta, Raili Kietäväinen, ylihoitaja, 50 vuotta, Kyllikki Komulainen, emäntä 60 vuotta, Tellervo Kyykkä, professori, 70 vuotta, Kerttu Pylkkänen, opettaja, 80 vuotta.
Simo piirsi rastin Vuokko Pönkin kohdalle. Hänellä oli silmälasit ja iloinen ilme.
Simo näytti kuvaa isälle.

-       Kävisikö tämä? Simo kysyi.
Simo, isä sanoi. – Mehän sovimme, ettet enää etsi meille äitiehdokkaita. Meillä ei ole aikaa uudelle äidille. Me nikkaroimme, käymme autoajelulla, hiihdämme ja katsomme televisiota.
Simo sulki lehden ja näytti totiselta.
– Mutta minä haluan äidin.

…

-       Meillähän on ihan mukavaa kahdestaan, Simon isä sanoi.– Nyt minun täytyy työskennellä vähän aikaa tietokoneen ääressä. Piirtele sinä sillä välin vaikka junia.
Simon isä meni huoneeseensa ja sulki oven perässään.
Simo huokaisi. Siellä isä taas tekee aikatauluja.

Mutta jos isä ei tekisi aikatauluja, junat liikkuisivat miten sattuisivat, Simo ajatteli.

Simo voittaa yllättäen matkan Keralaan, ja he matkustavat lomalle värikkääseen intialaiskaupunkiin. Keralassa he tapaavat sattumalta Sonian äidin, joka pitää pientä housukauppaa – kuinka sitten käykään? Onko Keravalla ja Keralalla jotain muuta yhteistä kuin melkein samanlaiset nimet?

Kirjan on kuvittanut Linda Bondestam. Kuvituksessa on käytetty intialaisia ornamentteja ja devanagari-merkistön kirjoitustyyliä. Kuvituksen hauska yksityiskohta on mielestäni Sonian unen kuvaus, missä värit matkustavat yli maapallon kuin sateenkaari, minnekäs muualle kuin Keravalle.

Joen sutra

Sutra tarkoittaa opettavaa kertomusta tai ”punaista lankaa”. Punainen lanka tässä kirjassa on pyhä Narmadajoki, jonka varrelle kirjan kertojana toimiva ikääntynyt hallituksen virkamies muuttaa maailmasta vetäytyäkseen. Joki on syntynyt intohimosta, mutta silti se on Intian joista puhtain ja pyhin. Joen sutrassa ihmiset vaeltavat Narmadalle puhdistautumaan intohimon kärsimyksistä. Kirja on sarja tarinoita, jotka kerrotaan päätarinan minäkertojalle. Päätarina etenee vuoropuhelussa sivutarinoiden kanssa ja päähenkilö(kertoja) joutuu miettimään, mitä hänen elämästä luopumisensa hänelle merkitsee. Lukija voi hyvin asettua kertojan asemaan pohtimaan elämää.  Joki on kirjan pääosassa, johon kaikki kertomukset punoutuvat, Meta Gihta kirjoittaa kauniisti intohimoista, mystiikasta, rakkaudesta, kärsimyksestä ja kaipauksesta. Voi lukea mm. tarinaa, miten timanttikauppiaan poika luopuu perinnöstään ryhtyäkseen munkiksi, kauniin ja liikuttavan tarinan musiikinopettajan ja oppilaan välisestä rakkaudesta, pienestä pojasta, joka on laulajanero ja jonka kohtalo on surullinen ja tarinan siitä, miten kurtisaanin tytär rakastuu Intian pahamaineisimpaan rosvoon.  Kun kirjan sivut vähenevät ajattelee, ettei se vielä saisi loppua.

 
Gita Mehta: Joen sutra, Basam Books 2005, Virpi Hämeen-Anttila (suom.)ISBN 952-5534-14-6 288 s.

Goa Ganesha ja minä, Terhi Rannelan nuorten kirja

Kirja kertoo Mirasta ja hänen tyttöystävästään Kertusta, heidän seurustelustaan, heidän perheidensä arjesta ja ennen kaikkea matkasta Intiaan.

Mira pitää j-rockista ja japanilaisesta muodista.Hän käy kuvataidekoulua, riitelee kotona äitipuolen kanssa ja toimii hoitajana kahdelle pikkuveljelle. Talvilomalla Mira pääsee tyttöystävänsä Kertun perheen mukana Goalle ja hetkeksi irti arjesta.

Intiasta löytyy muutakin kun hiekkarantoja ja auringonpaistetta. Mira pääsee avustajaksi Bollywood-elokuvaan ja tutustuu mm. AIDS-potilaisiin. Kotiin Tampereelle palattuaan Mira purkaa kokemuksensa maalauksiin. Terhi Rannelan (s. 1980) nuortensarjan aloittanut Amsterdam, Anne F. ja minä, kertoi Kertun Hollannin-matkasta. Sarjan päätösosa on Jäähyväiset, jäämeri ja minä, joka kertoo Kertun, Miran ja Ilarin Norjan matkasta. Kertulla ja Miralla on blogi nettiosoitteessa

kerttumira.vuodatus.net

Lainaus kirjasta Goa, Ganesha ja minä

Vuosi Kerttua ja Miraa. Minä olen kuvataieilija, en todellakaan kirjoittaja, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun äidinkielenmaikka teetti meillä pastissi-eli mukaelmaharjoituksen Tiktakin kappaleesta. En piittaa edesmenneen bändin musiikista, mutta onnistuin kuitenkin kirjoittamaan Kertulle yksivuotisseurustelulahjan, joka sai sen kyynelehtimään.

Teksti menee näin:

Pidän kirkkaanpunaisesta.
Pidän j-rockista.
Pidän siitä, kun pikkukersat on hoidossa.
Pidän öljyväreistä
ja keväästä.
Pidän siitä, kun herätä ei karmea kännykkä.

Mutta mä rakastan sua.
Sun,saksilla leikeltyjä farkkuja,
joita et anna mun korjata.
Mutta mä rakastan sua,
sun perhostatuointia,
umpeenmenneitä korvareikiä,
ihan kaikkea sinussa.

Pidän meidän kerrostalosta
ja huhtikuun valosta
lapsista, jotka nauravat puistossa.

Pidän Tampereesta.
Pidän Kalevasta.
Erityisesti busseista kaksviis ja seitsemäntoista.

Katson maalaukseen,
omatekoiseen,
jossa näkyy Intian värit; meidän yhteinen talvilomamme.

mutta mä rakastan sua.
Sitä, kun sä suutelet mua.
Sun kirsikanmakuisilla huulillas.
Mutta mä rakastan sua.
kun sä jaksat mua.
Pidän siitä, kun elämä on tässä,
ja sä olet siinä mun vieressä.

Terhi Rannelan työpäiväkirja  http://terhirannela.wordpress.com/

Terhi Rannela,Goa Ganesha ja minä;Otava 2009;ISBN 978-951-1-23686-3;271 s.

Jasmiiniyöt eroottista runoutta Intiasta

Viikonloppuna olen lukenut myös eroottista runoutta Intiasta, siihen ei nukahda niin helposti, kuin Gandhin brahmachariin (brahmachari = selibaatin harrastaja). Runot ovat kauniita ja ajattomia, osa niistä voisi olla kirjoitettu nykyaikana, näin ajattelin ainakin runosta:

”He jakoivat vuoteen

kasvot eri suuntiin käännettynä

ja vaikka kumpikin oli mielessään

 tehnyt sovinnon

ylpeys sulki heidän suunsa

mutta hiljalleen katseet

                      kääntyivät silmänurkkiin

                      hakivat toisensa

ja riita suli syleilyyn

ja naurun pyrskähdykseen.”

ja runosta

”Terve menoa nautinnot,

 karvaat hyvästit

 puheille rakkaudesta.

 Tytöt jotka ennen vilkuilivat minua.

 katsovat nyt suoraan

lävitseni.”

Shatânanda

Jasmiiniyöt kirjan on toimittanut Virpi Hämeen-Anttila, hän on myös suomentanut runot. Kirjassa on mainio johdanto Intialaiseen runouteen. Kirjan lopussa on runojen selityksiä ja kirjallisuusluettelo. Runoantologian varhaisimmat runot ovat ajanlaskun ensimmäiseltä vuosisadalta, myöhäisimmät 1600-luvulta. Kirjan ensimmäisessä osassa: ”Virran rannalla, ruohotiheikössä” on runoja kokoelmasta Sattasai (mâhârâshtrî, 200-luku).  Toisessa osassa: ”Sinä olit minä”, on runoja kolmelta klassisen ajan sanskritrunoilijalta Kâlidâsalta (400-luku), Amarulta (500–600-luku) ja Bhartriharilta (500-luku). Kolmannessa osassa:” Vuoret ja meri” on runoja kokoelmista Kurontokai ja Akanânûru (tamil, 300-luku). Neljäs osa on nimeltään: ”On kuutamoita”, ja siinä on runoja antologioista (sanskrit, 600–1300) ja Hemachandran kieliopista (apabramsha, 1100-luku) sekä säkeitä Bilhanan teoksesta Caurapañcâshikâ (sanskrit, 100-luku). Viidennessä osassa: ”Hyväile minua, Krishna” on keskiaikaisten runoilijoiden ja mystikoiden runoja. He ovat Jayadeva (sanskrit, 1100-luku), Vidyâpati (maithili ja bengali, 1300-luku), Mahâdeviyakka (kannada, 1100-luku), Mirâ (hindi, 1500-luku) ja Bihârîlâl (hindi, 1600-luku).

Seppo Järvisen arvostelu kirjasta Kiiltomato.net – sivulla.

Suom. ja toim.: Hämeen-Anttila, Virpi
ISBN: 952-5534-23-5
Sidosasu: nidottu, 208s.
Ilm: 11/2004 Basam Books

Mahatma Gandhin omaelämäkerta lukukokemuksena

Olen lukemassa Mahatma Gandhin omaelämäkertaa. En ole itse uskonnollinen ihminen, mutta on mielenkiintoista lukea Gandhin totuuden etsinnästä, hänen elämästään Intiassa, Englannissa ja Etelä-Afrikassa ja hänen halustaan auttaa kaikkia ihmisiä. Erityisesti hän halusi auttaa maa miehiään Etelä-Afrikassa.

Mahatma Gandhi; Omaelämäkerta (Kokemukseni totuuden kanssa)

Himalaya 2003; ISBN 951-95364-4-2; 410 sivua

Omaelämäkerrassaan Mahatma Gandhi kertoo vaiheistaan hämmentävän suorasti, avoimesti ja lämpimästi. Gandhi kuvaa myös inhimillisiä heikkouksiaan ja kertoo kuinka joutui moneen kertaan törmäys-kurssille niin Intian, Englannin kuin Etelä-Afrikankin normien ja valtaa pitävien kanssa. Kieli on rikasta ja kuvaus erittäin värikästä. Kirja etenee johdon mukaisesti. Gandhi johdattaa lukijansa lempeästi mutta määrätietoisesti keskelle selkkauksia ja toisaalta rauhallisiin hetkiin hiljaisuudessa. Lukija pääsee ainutlaatuiselle matkalle sekä oikeussaleihin, ekokommuuneihin että persoonallisiin yksityiskoteihin.

"I have nothing new to say...the principles of truth and nonviolence are as old as the hills"

Mahatma Gandhi

"Minulla ei ole mitään uutta opetettavaa maailmalle… totuus ja väkivallattomuus ovat yhtä vanhoja,  kuin Himalajan vuoristo."

Mahatma Gandhi

http://www.mkgandhi.org/